5 asioita joka tyttö ei

Hän oli ainoa, joka ei koskaan tuominnut sinua ja joka aina onnistui löytämään oikeutuksen teoillesi, vaikka hän oli se, jota sinä kohtelit kaltoin. Ainoa tyttö, joka yritti korjata sinut, vaikka kaikki muut luovuttivat sinun suhteesi ja ainoa joka teki parhaansa, vaikka sinä et edes halunnut tulla pelastetuksi. Hieman taas pilkettä silmäkulmassa. Onhan se tietysti paljon muutakin kuin näitä asioita ja ihan kaikilla meistä ei näitä ollenkaan. Minäkään en jokaista näistä pysty täysin allekirjoittamaan, mutta enemmistön mukaan mennään. Perheen ainoa nainen (tyttö) 1. Olet ainoa, joka tietää missä kaikki sijaitsee. No tämä nyt on selvä. Ali Shawn Tyttö joka muuttui lasiksi -romaani on siitä harvinainen tuttavuus, etten tiennyt kirjailijasta tai koko teoksesta mitään etukäteen. Päädyin lainaamaan sen kirjastosta, kun se oli riittävän monta kertaa pompannut hyllyltä silmiini – ehkä kiitos kutsuvan kansikuvan. Brittiläisen Shawn esikoisromaani on satumainen kertomus valokuvaaja Midas Crookista ja vähitellen ... Mies antoi yksityiskohtaiset tiedot tytöistä ja rikoksista, joita ei ollut aiemmin julkaistu. Tuolloin soittajan tunnistaminen ei ollut mahdollista, eikä poliisilla ollut onnea jäljittää häntä. Noin vuosi sen jälkeen, kun Grimesin sisaret tapettiin, 15-vuotias tyttö nimeltä Bonnie Leigh Scott murhattiin Illinoisin toisessa osassa. Tyttö joka näkee hiilidioksidin. ... Ei pitäisi tehdä liian hätäisiä päätelmiä ilmaston muuttumisesta ihmisten toiminnan takia ja muutamassa vuodessa nähdään mihin suuntaan ilmasto muuttuu, tämän kesän perusteella se näyttää kylmenevän nopeasti mutta ei se todista vielä mitään. ... Nuita asioita opetetaan jo peruskoulussa ... Mikä on keskimääräinen paino 14-vuotiaalle tytölle, joka on 5'2 ja painaa 140 puntaa Onko se ylipaino? Olen 11-vuotias tyttö, joka on 5'2 ja minä painan 105 kiloa, mutta luulen, että olet kunnossa, koska olet 3 vuotta vanhempi kuin minä. Mielestäni sinun pitäisi painaa 10 kiloa vähemmän. Mulla on itsellä 5 vuotias tyttö ja joka päivä on joku lällätellyt jostain, haukkunu kenkiä ja kehunu omia. 'En oo sun kaveri!'- ihan tuttua juttua. Mut ei sitä kannata niin henkeensä vetää kaikkea, jos ei hoidosta löydy kamuja niin sitten vaan kodin lähettyville etsimään.

Tunteiden purkua

2019.09.07 21:31 BlueberryFairie Tunteiden purkua

Mulla nyt on vaan sellanen olo, että haluun purkaa tuntojani. Anteeks jo etukäteen.
Mua on kiusattu alakoulusta lähtien. Eka se kiusaaminen oli vaan sellaista et mut jätettiin huomiotta, kaiken ulkopuolelle. Sit huomasin, että etenkin tytöt puhui seläntakana kaikenlaista. Päin naamaa kyllä oltiin kivoja, mutta heti kun käänsin selkäni niin alkoi paskan jauhaminen. Poikien kiusaaminen oli suorempaa, eli mua haukuttiin milloin rumaksi, milloin läskiksi mutta sentään ne teki sen päin naamaa. Muistuu mieleen eräs liikuntatunti kun jouduttiin pariutumaan poikien kanssa, jouduin erään pojan pariksi, joka kieltäytyi koskemasta minuun. Oloni oli tuossa vaiheessa sellainen etten tuntenut enää itseäni edes ihmiseksi. Välillä tuntuu, että koko "naiseuteni" vietiin tällä pois. En osannut olla tyttö, mutta selkeästi en Poikakaan, koska hekään eivät suostuneet ottamaan minua mihinkää mukaan. Vietin aikani siis yksin, usein pelaten kotona joko nes:llä tai pleikalla.
Oli helppo uppoutua mielikuvitusmaailmaan jossa olin sankari. Haaveilin siitä usein. Koulussa sain vain paskaa niskaan myös opettajalta, joka aika suoraan otti minut varoittavaksi esimerkiksi luokan eteen jos en osannut jotain. Niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin luin kirjaa liian läheltä. Ei tuntunut kivalta. Oma isäni on alkoholisti. Välillä pelkäsin äitini puolesta. Vaikka myöhemmin olen ymmärtänyt myös isäni olevan sairas, ei lapsuuteni ollut helppo. Välillä minua surettaa enemmän se, että isästä on kivojakin muistoja kuin se, että kuinka paska isä hän osasi olla. Olisi helppo vain lohduttautua sillä ajatuksella että toinen on paska ihminen, mutta aikuisuuteen kuuluu kai se että osaa katsoa asioita toisenkin kantilta; isäni joka oli kerran jättänyt itsemurhaviestin keittiön pöydältä jonka sain löytää ekana. Hän ei tehnyt sitä mutta selkeästi oli ajatellut asiaa useasti. Silloin en osannut reagoida asiaan. Olinhan vasta 13v.
Nopeasti aloin kiinnostua itseni vahingoittamisesta. Otin vinkkiä tv:stä dokumenteista missä käsiteltiin anoreksiaa ym. Lopulta päädyin irrottamaan ihokarvanpoistolaitteesta teriä, ja aloin viillellä itseäni käsiin. Kuitenkin huomasin, sen tuovan huomiota vaikka piilotin kaiken useasti pitkiin hihoihin. Aloin lopulta viillellä paikkoihin jotka eivät olleet näkyviä, kuten sisäreiteni. Haaveilin usein itseni tappamisesta ja ajattelin että tekisin sen lääkkeillä. Kerran nappasinkin vanhempien kaapista jotai lääkettä ja isän viinapullon, mutta päädyin oksentamaan kaiken ulos pakosta.
Kukaan lähelläni ei ollut kiinnostunut miten minulla menee. Uskoin sen todella ettei kukaan rakastanut minua. Ajattelin että ehkä he sitten muistaisivat minut jos olisin poissa, mutta olin kuitenkin liian pelkuri tekemään itsaria.
Aloin pian tuntemaan ja kuulemaan harhoja 16v. Ne olivat aika harmittomia aluksi. Lopulta oli kuin loputon kasetti olisi pyörinyt pääni sisällä ja hahmot haukkuivat minua jatkuvasti ja käskivät minua vain lopettamaan kaiken. Milloin olin feikki ja huomiohakuinen, toisaalta taas laiska. Voittaa en voinut. Aloin nähdä myös asioita, jotka kyllä tunnistin epätodellisiksi mutta en osannut luokitella itseäni mielisairaaksi, sillä koin olevani vain tyhmä ja saamaton.
Minulla oli usein tällainen kuvitelma että ihmiset nauhoittivat minua 24/7. Pelkäsin mennä kouluun koska luulin todella että he aikoivat ilkkua minulle kaikesta mitä tein. Lopulta en halunnut oikein mennä enää uloskaan sillä pääni sisällä kuulin vain kuin ohi kulkevat ihmiset haukkuivat minua mielessään. Jos joku vaivautui kiinnostumaan minusta ajattelin sen vain johtuvat siitä että he halusivat valehdella minulle ja huijata. Uskalsin lopulta puhua asioista lukion terkkarille. Pääsin juttelemaan vihdoin asioista ammatti-ihmisille. Lopulta asiat kuitenkin kääntyi siihen etten halunnut enää ottaa lääkkeitä, jotka saivat painoni nousemaan.
Sain lukion jälkeen koulutuspaikan korkeakoulusta insinööriopinnoille. Olin myös aloittanut ensimmäisen parisuhteeni. Luulin etten tarvitsisi enää ammattiapua. Asia osottautua vääräksi. Lopulta en käynyt edes kääntymässä koulussa. Ja kun olin kuluttanut läsnäoloni loppuun minut potkittiin ulos. En nostanut mitään tukia elin vain vanhempieni tuloilla. Sukulaiset aina ihmetteli outoa tyttöä joka oli aina lukittautunut huoneeseensa. Mutta en halunnut kohdata ketään. En uskaltanut mennä uloskaan muuta kuin tapaamaan poikaystävääni. Tulimme toimeen koska olimme ehkä samanlaisia antisosiaalisiapaskoja. Joka vuosi mietin koska tapan itseni, olin ajatellut hukuttautuvani paikalliseen järveen. En kuitenkaan voinut tehdä sitä koska en halunnut jättää kamalaa taakkaa poikaystävälleni. Suhde isäänikään ei ollut helppo, hän oli jatkuvasti kännissä piti öisin hereillä minua ja äitiä. Lopulta päässäni naksahti lopullisesti ja sanoin asioita joita en koskaan voi ottaa takaisin. Käskin isääni tappamaan itsensä, lopulta itkien huusin että pitääkö minun tappaa itseni. Isä tarttui tuolloin tiukasti käteeni kiinni niin tiukasti että käteni jäi mustelmille. Tiesin tällöin että hän kyllä välitti tarpeeksi mutta ei ehkä osannut ilmaista asiaa.
Elämä oli pelkkää kituuttamista. Tein ehkä parin kuun jaksoissa töitä, paskaduuneja, siivousta. Mutta pää ei kestänyt sitäkään hommaa. Lopulta vanhempani käskivät minun pistää itseni TE-toimiston listoille. Tein sen netissä jossa se oli helppoa. Uskalsin avautua te-tädille ongelmistani. Hän oli yllättävän ymmärtäväinen. Lopulta päädyin nuorten työpajalla. Olin siellä 3v. Sain ystäviä ja voimaa jatkaa eteenpäin. Pääsin uudestaan psykologin juttusille ja siinäkin asiassa päästiin eteenpäin. Lääkitys oli nyt kunnossa ja elämä ja rutiinit alkoi vihdoin voittaa. Olin pitkään kituuttanut vain poikaystäväni takia, mutta vihdoin piti myöntää että pelkäsin kuolemista. Halusin elää. Tuli kokeiltua monet työkokeilut ja lopulta päädyin työhön jossa viihdyin yli vuoden verran. Sitten sanoin että riittää paskaduunit ja hakeuduin opiskelemaan minulle mieleiselle alalle.
Opiskelut alkoi viime kuussa ja olen aika ylpeä itsestäni että olen pärjännyt tähänkin asti. Aluksi luulin etten eläisi edes 24v. Mutta tulipas äsken täyteen 29v. Menossa kohti 30v. En tiedä mikä tän pointti nyt oikein oli mutta mä toivon että tää antaa ehkä samanlaisille jotain toivoakin että asiat voi vielä muuttuakin. Kiitos jos jaksoit lukea.
Tldr: elämä oli paskaa mut nyt ihan jees
Edit: en mää mikkää 30v vielä oo. En osannut eilen ajatella kunnolla. Anteeksi.
submitted by BlueberryFairie to Suomi [link] [comments]


2019.09.05 14:55 floqer_ Tarinani kannabiksesta

Hei kaikki, tähän ensimmäiseksi haluaisin kirjoittaa pienen disclaimerin. Tämä on kannabismyönteinen postaus, mutta en halua sillä pelottaa tai ärsyttää ketään. Jos olet kannabiksenvastainen ihminen, pyydän juuri sinua lukemaan tämän. En väitä kannabiksen olevan kaikkivoipa, tiedän että siitä löytyy huonoja puolia. Kannabis voi todistetusti laukaista Schizophreniaa tai muita psyykkisiä sairauksia sellaisissa henkilöissä, joilta löytyy potentiaalia niihin. Haluaisin kumminkin jakaa tarinani näkökulmasta, jossa kannabis on hengenpelastava lääke.
Olen aika normaali 26-vuotias mies. Mulla oli keskiluokkainen, normaali lapsuus. Opiskelen yliopistossa luonnontieteiden puolella ja nautin opiskelusta todella paljon. Mulla on myös päivittäistä ahdistusta, ja masennusta kausittain. Se ei tarkoita, että olen kotona pimeässä vollottamassa 24/7 -- päinvastoin -- minulla on aika hyvä tilanne kavereiden suhteen ja tykkään käydä ulkona ihmisten ilmoilla. En hirveästi kuluta alkoholia, mutta tykkään välillä käydä kaveriporukoiden kanssa ulkona viikonloppuisin, tanssia bileissä, tavata uusia ihmisiä ja nauraa muiden jutuille. Se mitä muut ei näe, on kun olen yksin kotona ja se rento, onnellinen, ystävällinen jätkä jonka muut tuntee, on hiuksenvarassa luovuttaa elämän suhteen. Ramppaan keittiön ja olohuoneen väliä, kun en tiedä mitä tekisin. Tuntuu kuin olisin ainut ihminen maailmassa ja vaikka saisin hämättyä tuota fiilistä jollakin youtube-videolla tai pelillä, vatsanpohjassani on semmoinen painostava kipu, kuin pohjaton kuilu joka aina muistuttaa minua siitä, että onnellisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Päässäni liikkuu epärationaalisia ajatuksia, kuten että ystäväni eivät oikeasti pidä minusta, vaan eivät tohdi kertoa minulle että olen ärsyttävä. Tai että se tyttö johon olen umpi-ihastunut pitää minua pellenä ja elättelen vain turhia toiveita. Monesti puhutaan että jotta voi rakastaa muita, pitää ensin rakastaa itseään. Minä en tiedä miltä se tuntuu. En tiedä miten edes lähtisin korjaamaan tuota ongelmaa, että voisin joskus rakastaa itseäni.
Kun olin n. 15- tai 16-vuotias, minulla oli ensimmäinen kokemus kannabiksen kanssa. Silloinen tyttöystäväni asui Espoon lähiöissä ja hänen taustansa oli todella erilainen kuin minun. Olimme hengaamassa hänen kavereiden kanssa jossain päin Espoota kerrostaloasunnossa kun nämä kaverit väänsivät Lidlin colapullosta bongin. Kokeilin heidän kanssansa kannabista, enkä oikein miettinyt siitä mitään. Sen jälkeen vuosien saatossa kokeilin aina silloin tällöin kun sitä oli tarjolla. Kokeilut tapahtui aina kun alkoholi oli hommassa mukana, joten kannabiksen antama fiilis ei oikein tullut esille. Ennemminkin se vain väsytti ja sai tuntemaan itsensä kännisemmäksi.
Pari vuotta sitten tuo muuttui, kun kaverini oli lähdössä vaihtoon ulkomaille ja hän tarjoutui antamaan loput pussukastansa minulle. Tuo olisi ensimmäinen kerta kun omistan kannabista. Suostuin ja ajattelin, että onpahan sitten tarjottavaksi jos sen tyyppisiä kavereita on etkoilemassa mun luona. Päätin kumminkin kokeilla ihan itsekseni mielenkiinnosta, koska tiedostin etten ole kokeillut kannabista ennen selvin päin.
Olin tuolloin tupakoitsija ja käärin röökini, joten väänsin helposti pienen spliffin jossa oli n. puolet tupakkaa ja puolet kannabista. Asuin kerrostaloalueella ja olin todella peloissani siitä jos joku näkisi naamani samalla kun haistavat tuon makeahkon kukan hajun, joten menin läheiseen metsään pellon reunalle etsimään istumapaikkaa. Kello oli jotain kymmenen päälle illalla. Ilma oli vielä kostea saman päivän sateista. Tuntui aika erikoiselta olla metsässä spliffi kädessä. Pistin tuon palamaan ja katselin ympärilleni. Koitin katsella ettei kukaan koiranulkoiluttaja tai muu olisi tulossa minua kohti. Oli aika pimeää, mutta pelto sai kuunvalosta vaalean pinnan. Ilma tuoksui raikkaalta ja puhtaalta, varsinkin sateiden ansiosta. Tuuli heilutti puunlatvoja, jotka päästivät rauhoittavaa kohinaa muuten niin hiljaisessa ympäristössä. Aloin miettiä niitä aikoja kun olimme veljeni kanssa pieniä ja leikimme meidän takapihalla samanlaisessa säässä. Meillä oli leikkipyssyjä joiden kanssa leikimme commandoa. Tuoksu oli aivan sama kuin silloinkin. Mieleeni tulivat myös inttiajat, kuinka silloin olin vartiossa sen yhden tyypin kanssa. Juttelimme tosi syvällisiä asioita unelmista ja siitä mikä on tärkeää elämässä pitkällä tähtäimellä. Tuoksu oli aivan sama kuin silloinkin.
Tumppasin spliffini varovasti ja säilytin tuon tumpin roskista varten. Mietin, että voisin tehdä vähän iltapalaa kun pääsen kotiin. En keksinyt mitään muuta suunniteltavaa, mutta tällä kertaa se ei haitannut. Kuilu oli kadonnut vatsastani. Nostalgiset muistelmani saivat silmäni vettymään. Ne antoivat voimaa minulle ja toivoa tulevaisuudelle. Olin onnellinen.
Kun pääsin kotiin, pistin spotifystä soimaan Gorillazia ja avasin yhden koodiprojektin mitä olin työstänyt jonkun aikaa. Pilvessä oleminen tottakai vähän hidastaa hommia, mutta olin ainakin onnellinen. En pysähtynyt ramppaamaan keittiön ja olohuoneen väliä, en ruvennut säälimään itseäni, en halunnut hämätä itseäni. Tein mitä rakastin ja tein sitä aivan itsekseni.
Nykyään käytän vaporisaattoria kannabiksen kanssa. Tällä tavoin voin käyttää sitä sisällä, sillä vaporisaattori ei jätä minkäänlaista tuoksua. Käytän lähes joka päivä, mutta tiedän myös milloin sitä ei ole sopiva käyttää. En ikinä esimerkiksi aja autoa vaikutuksen alaisena. Olen löytänyt kasvattajan, jonka perhettä tuen olemalla vakioasiakas. Tiedän mitä lajiketta saan häneltä ja istutusprosessissa saan toivoa mitä lajikkeita hän laittaa kasvamaan. Olen lopettanut tupakoinnin ja alkanut kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Tunnen olevani täynnä eloa, niinkuin myös maailma tuntuu olevan täynnä eloa. Rakastan pehmeää auringonvaloa, narskuvaa pakkaslunta, aamukahvia, pitkiä pyöräreittejä, yön pikkutuntien pelihetkiä kavereiden kanssa ja ehkä ensimmäistä kertaa tiedän miltä tuntuu rakastaa itseäni.
submitted by floqer_ to Suomi [link] [comments]


2019.04.23 14:58 HowToPressASpaceBar Sinkkuna tähän asti ja hyvin menee

Tuttava kysyi, että miksei minulla ole vieläkään ketään vaikka ikää on 30 ja se laittoi miettimään ja siitä innostuneena tai tylsistyneenä ajattelin kertoa oman tarinani miltä tuntuu olla yksin/sinkkuna koko nuoruusikä tähän ikään asti. Tämä myös auttaa summaamaan tähänastiset fiilikset itselle ja toivon, että jotkut muutkin löytävät tästä jotain tarttumapintaa, jos ei niin menetitte vaan aikaa. Halusin tehdä tästä ytimekkään viestin jonka itse olisin halunnut joskus lukea. Pyrin olemaan mahdollisimman totuudenmukainen. Haluan myös tarjota vertaistukea niille jotka mahdollisesti ovat samassa tilanteessa kuten minä. Tarkoitukseni on siis kertoa omat virheeni joita olen tehnyt, johtopäätökset joihin olen päätynyt ja ohjeet joilla pärjätä kun mieli vetää matalaksi. Koen olevani jo tarpeeksi pätevä tästä aiheesta joten voin jakaa sen mitä olen oppinut. En siis hae sääliä tai oikeastaan hyväksyntääkään vaan antaa kuvan siitä, mitä tunteita ja mutkia sinkkumies käy läpi. Samalla haluaisin herättää keskustelua tästä näkökulmasta ja kuulla muiden kokemuksia.

Itsellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia olla yksin ja oikeastaan olen aina hakeutunut tekemään asioita yksin tai pienessä ryhmässä. Tunnen olevani vahvasti introvertti joka on varmasti yksi suurimmista syistä miksi olen päätynyt tähän tilanteeseen, mutta ei varmasti ainoa. Olen aina pyrkinyt panostamaan asioissa laatuun enkä määrään ja näin on myös ollut omissa kaverisuhteissakin. Minulla on aina ollut ystäviä tai ystävä ja osaan arvostaa sitä. En kuitenkaan koe yksin olemista ongelmana vaan yksinäisyys on se jota pelkään. Tässä kontekstissa yksinäisyydellä tarkoitan sitä vastakkaisen sukupuolen läsnäolon puuttumista elämästä ja tämä on se aihe josta haluan puhua.

Oma taustani on varmasti aika peruskauraa. Hiljainen poika alakoulussa joka hoiti opinnot mallikkaasti. Sivusta seuraten kun muut “seurustelivat” ja “alkoivat olemaan”. Uskon, että kaikki muistavat tämän ajan. Kerran discossa tyttö pyysi tanssimaan, mutta minä tyhmänä kieltäydyin kun en pystynyt ennakoimaan sitä äkillistä tilannetta, harmittaa jälkikäteen ja se jäi ainoaksi kokemukseksi siltä ajalta. Yläasteella sama kuvio, mutta sekaan lisätty murrosiän tuoma extra energia ja hormoonit, siis ne luonnolliset. Vastaavasti mielenkiinto tyttöjä kohtaa nousi exponentiaalisesti, mutta ujous söi kaikki teoriatasollakin olleet lähestymisyritykset. Melko paha yhtälö. Tämä turhautuminen tietenkin purettiin tietokoneisiin ja sen ympärillä olevaan toimintaan joka puolestaan johti sen alan suvereeniin hallintaan ja taas sosiaalisten tilanteiden taitojen heikentymiseen. Oli helppoa hallita Counter Strike 1.6:ssa tilanteita, mutta edes nopea katsekontakti ei onnistunut tyttöihin. Itsevarmuutta oli, mutta väärissä asioissa.

Lähin kosketus päinvastaiseen sukupuoleen syntyi liikuntatuntien tanssiharjoituksissa ja joka tähän päivään asti on tuorein muistikuva siitä puolesta. Peruskoulun jälkeen uusiin opintoihin. Siellä tuttu kaava jatkui ja toteutti itseään. Luokan paras oppilas, mutta välitunneilla sai sivusta kuunnella miten kaverit vertaili omia tyttöystävä kokemuksiaan ja rooli jäi lähinnä pään nyökyttelyyn hyväksymisen merkiksi, kuten muka olisin ymmärtänyt aiheesta jotain. Tässä kohtaa muistan tosissani alkaneeni miettimään tätä aihetta tarkemmin.

Koulun jälkeen päätin tehdä unelmastani ammatin. Tässä onnistuin, mutta se vaati taas eristäytymistä muista ja kovaa itsekuria ja jälleen sosiaaliset taidot pysyivät siinä mihin ne esikoulu ajoista jäi. Huomasin, että olin tosi pätevä siinä mitä tein ja siinä isossa osassa oli se aikamäärä mitä pystyin laittamaan itseni kehittämiseen seurustelun sijaan. Tämän voi nähdä hyvänä puolena ja siksi ymmärrän historiassa esiintyviä tiedemiehiä ja heidän heikkoja suhteita naisiin/ihmisiin. Joskin suosittelen välttämään Teslan esimerkkiä kiinnostua puluista naisten sijaan.

Minulla ei siis ole ollut mitään huonoa seurustelukokemusta vaan ongelma on niiden totaalinen puuttuminen. Mietin, että miksi en vaan voi uskaltaa ja mennä puhumaan tytöille kuten muutkin. Halusin kuitenkin kovasti samaa mitä muutkin, mutta en vaan saanut aikaiseksi mitään. Alkuun kyse oli ujoudesta joka kumpusi huonosta itseluottamuksesta joka taas vastaavasti syntyi erinäisistä syistä. Tämä ajan saatossa kasvoi pienestä korokkeesta isoon seinään jonka yli ei pääse ja sen murtamiseen vaaditaan jotain voimaa mitä minulla ei ollut. Ihminen sopeutuu ja se on yleensä hyvä ominaisuus, mutta itse näen yksinäisyyden asiana johon on vaikea sopeutua ilman, että muuttaa radikaalisti elämään suhtautumista. Me olemme kaikki monimutkaisia systeemejä joissa kausaliteetti vaikuttaa pinnan alla. Asioita muuttamalla voidaan saada haluttuja tuloksia, mutta millä hinnalla.

En haluaisi ajatella, että peli olisi menetetty jos ei ole saanut mitään seurustelukokemusta elämän ensimmäisen 25 vuoden aikana, mutta samalla pitää tiedostaa, että ympärillä olevat, mahdolliset naiset omaavat enemmän kokemusta. Nuorempana kokemuksen puute tuskin haittaa, mutta vanhempana se kyllä vaikuttaa merkittävästi jo siihen uskaltaako lähestyä muita ja miehenä on edelleen pakko tehdä se aloite. Tasa-arvo kun ei toimi tähän suuntaan. Jos syystä tai toisesta ei sitten omaa kokemusta niin on melko hukassa. On kuin jalkapäivän väliin jättänyt punttisalilla käyvä tyyppi joka ei jaksa juosta ja jolle on helppo nauraa kun se kompuroi juoksumatolla.

En ole koskaan mielestäni ollut mitenkään täysin toivoton tapaus verrattuna ikäisiini kavereihin, mutta käsittelen tätäkin aihetta tuonnempana. Omalla kohdallani monet asiat pitäisi olla “paperilla” kunnossa kumppanin löytämiselle, mutta tätä pohtiessa olen huomannut miten monimutkainen aihe tämä oikeasti on tai sitten vaan teen siitä sellaisen.

Olen liian kriittinen asioiden suhteen, mukaan lukien itseni. Näen itseni vaan kriittisessä valossa joka vastaavasti heijastuu mielialaan jossa vähättelen itseäni ja omia saavutuksia. Tämä taas on kaikkea muuta mitä pitäisi tuntea jotta voisi lähestyä naisia. Olen käsittänyt, että itsevarmuus korjaa hiukan karummankin ulkomuodon. Vaatimattomuus on suomalaisille tietenkin ominaista, mutta jossain kohtaa menee raja jossa itsensä vähättelemällä saa sen vaikuttamaan joka osa-alueeseen elämässä

Mitä enemmän aiheesta lukee ja etsii muiden kokemuksia, sitä enemmän tuntee olevansa hukassa. On iso määrä termejä, eri ryhmiä jotka harjoittaa tiettyjä elämän oppeja ja kasa “asiantuntijoita” jotka rahastavat “totuudella”. Myönnän, että olen käyttänyt liikaa aikaa näihin, mutta uskon, että joukossa on järkeviä pointtejakin. Tässäkin aiheessa sokeasti yhtä suuntaa seuraamalla voi päätyä huonoon paikkaan.

Olen käynyt jo klassisen kaaren missä otetaan red pill ja “ymmärretään” miten naiset toimii, sitten PUA (Pick Up Artist) teoriaa jolla saadaan äärimmäinen itsevarmuus lähestyä ketä vaan, lasketaan numeroita ja lopuksi laitetaan MGTOW lakki päähän ja kritisoidaan miksi naiset ovatkin ilkeitä ja miten heikossa asemassa mies on tässä kaikessa. Päivän lopuksi sitten luvataan NoFap lupauksia ja toivotaan, että naiset juoksee kadun toiselta puolelta syliin kun aistivat massiiviset testosteronin nousut. Uskokaan kun sanon, että tästä polusta ei jää mitään käteen ja sitä ei kannata kulkea pitkään. Katkeroituminen on yllättävän helppoa, pelottavaa jopa.

Olen myös hyväksynyt vuosia sitten sen, että parisuhteen syntyminen ei ole mikään ihmisoikeus ja kenelläkään ei ole velvollisuutta solmia parisuhteita toisen kanssa. Ihan kuten luonnossakin, kaikki pohjautuu selviytymiseen ja sitä kautta siihen kenellä on mahdollisuus lisääntyä. Me ihmiset vaan olemme saaneet käärittyä aiheen pehmeämpään pakettiin vaikka taustalla jyllää alkukantaiset funktiot. Disney prinsessat ja prinssit ovat luoneet illuusion jostain mitä ei oikeasti ole. Tämän ymmärrettyä näkee asiat objektiivisesta näkökulmasta joka vastaavasti auttaa näkemään omat virheet, syyt ja seuraukset. Miehet ja naiset hakevat tiettyjä piirteitä ja tämän päälle vielä vaikuttaa vallitseva kulttuuri ja sen hetkiset vivahteet. Riippuen myös missä asut, voivat mahdollisuutesi olla hyvät, huonot tai jotain siltä väliltä.

Jokaisen kortit on jaettu kun tänne tullaan, osan pakasta voi pelata elämän aikana, riskillä tai harkiten ja katsoa mihin ne riittää. Päätöksiä pitää tehdä ja niiden kanssa elää ja tämä on mielestäni tärkeää. Syitä yksinäisyydelle voi hakea mistä vaan, mutta enemmän tai vähemmän ratkaisut lähtevät itsestä. Voin vaan jossitella, että missä olisin nyt jos olisi uskaltanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennyt juttelemaan tytöille nuorempana, olisinko nyt onnellisempi vai en. Ehkä jonain päivänä koen suuren itseluottamus boostin ja uskallan, ei tässä vielä ikäloppuja olla.

Päätin luonnollisesti käyttää omaa vahvaa elementtiäni ja etsiä seuraa netin kautta. Tutkin aihetta paljon, loin tunnuksia kaikkiin suomalaisiin sivustoihin. Iteroin kuvia, välillä jopa photoshopaten, kokeilin eri tekstejä ja ennen kaikkea olin aktiivinen ja lähetin paljon kohdennettuja viestejä. Harrastin tätä aktiivisesti vuoden verran käyttäen 4:ää eri sivustoa ja tämä ajoittui pre Tinder aikaan. Tunnukset poistin viiden vuoden päästä tästä aktiivisesta kaudesta. Syitä tähän oli monia. Maksuttomat sivustot muuttuivat maksullisiksi, ominaisuuksia karsittiin ja tarjonta oli tosi pientä eikä se ollut aktiivista. Suurin syy lähdölle oli se, että en saavuttanut mitään tuloksia. Arvioin lähettäneeni noi 350 viestiä joista vastauksen sain 10:een. Alueena oli koko Suomi. Näistä kahden kanssa sain pidettyä lyhyen viesti yhteyden, mutta niiden kariuduttua totesin tämän kortin pelatuksi. Näin jälkikäteen katsottuna olin luultavasti liian nuori ja silloin myös nettitreffailu koettiin epämuodikkaaksi ja siitä syystä pienen piirin puuhasteluksi.

Pian tämän jälkeen Tinder tuli kuvioihin. Ajattelin, että vihdoin voin siirtää kaiken oppimani nettitreffailusta Tinderiin ja saada tuloksia. Valitettavasti Tinder korostaa ulkomuotoa yli kaiken jolloin omat pelimerkit loppuivat kesken. En lannistunut vaan olen käyttänyt Tinderiä vuodesta 2015 tähän päivään asti. Alussa aktiivisesti ja sen jälkeen satunnaisesti. Matcheja olen saanut 4 vuoden aikana 25 joista yhden kanssa viestiä vaihtui enemmän kunnes radiohiljaisuus iski päälle. Tinder on hyvä jos satut olemaan siinä 10% miehistä joilla ulkomuoto täsmää naisten ihanteita, muuten olet sitten tuurin varassa. Ne parit viestit jotka sain vaihdettua mukavan oloisen naisen kanssa tuntuivat mahtavilta. Fiilis oli melkoinen ja siihen voisi jopa jäädä riippuvaiseksi.

Nettideittailussa tuntuu pätevän aika samat asiat mitä oikeassakin maailmassa. Itse näen, että ujous ja itsetunnon puuttuminen yhdistettyä jo luontaiseen introvertti -käytökseen tekee minusta näkymättömän. En myöskään kuulu ulkomuodollisesti siihen top kategoriaan. Olen pitkä, sporttinen ja päihteetön eikä minulla ole ongelmia elämässä, mutta tämä taas voi näyttäytyä tylsänä. Tästä syystä en usko nettideittailussa olevan minulle hyötyä, oli alusta/sovellus mikä tahansa ja tästä on jo merkittävä määrä omaa statistiikkaa.

Olen miettinyt monesti voiko olla onnellinen, mutta silti elää yksin. Itse pystyn. Ehkä ennen oli mahdollista eristäytyä muista ja ohjata se energia muuhun. Esimerkiksi munkit (ei leivokset) tekivät tätä ja ymmärrän luostareihin eristäytymisen hyödyt. Tässä ajassa on vaikeampaa toteuttaa samaa ja silti elää maailmassa joka on ärsykkeitä täynnä. En itse pyri tähän ja haluan olla normaali ihminen normaalissa maailmassa.

Järjellä ajateltuna ihmisen pitäisi olla onnellinen jos saa elää terveenä ja katto pään päällä. Olen huomannut, että näin ei kuitenkaan ole. Varsinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, mieli vetää yksinäisyyden esille joka taas potkaisee päähän vielä lujempaa. Kaikki elävät olennot pyrkivät lisääntymään ja ihmisellä vielä on läheisyyden tarve ja nämä on vieteistä voimakkaampia joten en usko, että näitä voi koskaan täysin poistaa yhtälöstä. En myöskään halua luopua niistä, koska ne ovat osa ihmisyyttä.

Tässä on ehkä se tärkein “oppi” jonka olen oppinut ja jonka haluan jakaa. Onnellisuuden kannalta on mielestäni tärkeää kokea välillä huonompia aikoja jotta arvostaa hyviä, mutta olla aina sinut itsensä kanssa ja jossain vaiheessa hyväksyä asioita. Elämä on vaikeaa kaikille ja jokaisella on omat kamppailunsa.

Itse pyrin välttämään omassa elämässä kaikkea keinotekoista, koska yleensä se myös vääntää yksinäisyyden esille. Sosiaalinen media, elokuvat/sarjat harvoin tuo hirveästi elämään, mutta niistä irti päästäminen tuo paljon etuja. Se aika minkä olen käyttänyt yksinäisyyden kanssa painimiseen olisi voinut käyttää paremmin. Sillä vaivalla olisi oppinut vaikka uusia kieliä tai kehittämään omaa osaamista muilla alueilla. On turha kokea kateellisuutta niitä kohtaan jotka ovat löytäneet jonkun vierelleen vaan kääntää se ihan toiseen suuntaan ja välttää joka tilanteessa vikojen etsimistä muista. Meillä kaikilla on tietty määrä tunteja ennen kun kellokortti leimataan viimeisen kerran joten mieti mistä saat parhaimman hyödyn. Itsesi kehittämisestä vai turhasta murehtimisesta. Itse koen löytäneeni tasapainon asioiden väliltä ja toivon sitä myös muille.

EDIT! Suuri kiitos kaikille kommentoijille! Ajattelin, että summaan tämän kaiken palautteen. Itselle tuli yllätyksenä se, että tämä aihe kosketti näin monia, tavalla tai toisella. Se on samalla rohkaisevaa tietää, ettei ole yksin asian kanssa, mutta toisaalta isossa mittakaavassa huolestuttava asia. On hyvä nähdä, että monet ovat sinut asian kanssa, mutta luulen silti, että monilla tulee hetkiä jolloin asia vaivaa. Tärkein on edelleen mielestäni se, että tiedostaa sen tunteen ja mistä se tulee, miksi tilanne on niin ja mitkä ovat syyt. Tämän jälkeen voi tehdä valintoja terveeltä pohjalta. Korjata ne syyt ja katsoa eteenpäin tai vaan hyväksyä tilanne ja löytää ne asiat elämästä josta saa tyydytystä ja hyväksyntää jos sitä kaipaa elämäänsä. Kaikessa myös välttää katkeroitumista ja syiden ulkoistamista muille.
Vaikka oman postauksen tarkoitus olikin vaan kertoa oma tarina ja aloittaa keskustelua aiheesta niin kommenttia tulikin melkoinen määrä ja ihan konkreettisia vinkkejä joista osasta itse olen jo ottanut kopin ja joista osaa on tarkoitus soveltaa tulevaisuudessa, kun saa pohjalle enemmän onnistumisia. Olin tavallaan hyväksynyt tilanteeni ja siinä mielessä heittänyt hanskat santaan, mutta kaikki vertaistuki ja vinkit loi sitä toivoa vielä tulevasta. Sain vahvistuksia omille fiiliksille, mutta myös uutta näkökulmaa moneen asiaan. Omalla kohdalla varmaan keskeisimmät ovat se, että näkee naiset ihmisinä siinä missä muutkin, aloittaa tarpeeksi matalalta ja kehittää sitä kautta rohkeutta toistojen kautta keräten onnistumisia ja varsinkin epäonnistumisia, koska niistä oppii. Samoin siirtää sitä focusta pois Tinder maailmasta oikeaan maailmaan ja arkisiin asioihin.
Parit pointit jotka heräsi kun luin kommentteja. Maksullinen puoli on varmasti ratkaisu monille, mutta mietin sitä, että voiko sillä myös olla niin paljon negatiivisia vaikutuksia jolloin se nettotulos jää negatiiviseksi tietyille ihmisille, lähinnä itseni kaltaisille joiden prioriteetissä se puhdas seksi ei ole ykkösenä vaan halu tuntea se toinen ja viettää aikaa, vaihtaa ajatuksia ja katsoa mihin se etenee. Tässä yhtälössä se tieto, että toinen on siinä vierellä vaan puhtaasti rahasta rikkoo fiiliksen vaikka se tietenkin on sen toisen oma päätös eikä ketään pakota tätä henkilöä. En sano etteikö tästä olisi hyötyä saada kokemuksia ja varmuutta siihen kun kohtaa jonkun joka on oikeasti mukana ilman tuntiveloitusta. Jokainen tietenkin pohtii omalta kohdaltaan, mutta tässä oli oma näkemys asiaan.
Toinen pointti jonka huomasin toistuvan oli ulkomaiset naiset. Olen jonkin verran aiheesta lukenut ja miten länsimainen mies nähdään eri kulttuureissa. Siinäkin on etunsa ja ihan validit syyt laajentaa skaalaa. Helposti tämän aiheen käsittää siten, että 50+ vuotiaat miehet lähtevät Aasian suuntaan hakemaan seuraa. Ei tietenkään kyse ole aina seksiturismista ja tuskin ketään nyt suoranaisesti tätä tarkoittikaan. Lähtökohtaisesti pidän siitä ideasta, että matkustamalla saa paremman käsityksen asioista ja mahdollisesti siinä samassa tutustuu uusiin ihmisiin ja se vastapuoli voi nähdä mielenkiintoisena sen mikä taas täällä nähdään tylsänä. Tässäkin aiheessa itselle herää samoja kysymyksiä mitä maksullisesta seurasta. Jos joku oikeasti ja aidosti haluaa viettää aikaa ja tutustua, olisi se optimaalinen tilanne. Jos taas motiivina on raha jonka mahdollisesti varakas länkkäri voisi tuoda kyseisen naisen elämään niin siinä kohtaa, ainakin omalta osalta miettisin asiaa uudestaan.
Tinder tuntuu jakavan myös mielipiteitä. Osa on sitä vastaan, osa näkee sen potentiaalisena ja osa ei edes halua koittaa. Näin siis kärjistettynä. Itse näen, että zumpailen näiden ääripäiden välillä, mutta tiedostan kuitenkin ne tietyt faktat. Tästäkin aiheesta tuli paljon hyviä vinkkejä ja molemmilta sukupuolilta. Tinderin kohdalla olen aina nähnyt ja näen edelleen ongelmana tai vahvuutena, riippuen henkilöstä sen ulkomuotoon keskittymisen. Tietenkin nykymaailma on hektinen jolloin visuaalisina otuksina voimme nopeasti käydä läpi tarjontaa, mutta tässä jalkoihin jää itseni tyyliset miehet. Yleensä mitä enemmän on valinnanvaraa, sitä ahdistavampaa ihmisille on vaikka olisi siellä valitsemis puolella kuten naiset. Kommenteissa tuli paljon vinkkejä joilla parantaa omia mahdollisuuksia, mutta vaan tiettyyn rajaan asti. Onneksi yleensä nämä ohjeet myös antavat sisältöä elämään ylipäätään kuten ulkomuodosta huolta pitäminen jolloin se on win & win. Yksi vinkki jonka huomasin itse hetki sitten on se, että on mielenkiintoista katsoa millaisia profiileja miehillä on Tinderissä, koska niitä vastaan kilpailet. Tämän ei saa antaa lannistaa vaan lähinnä sitä kautta näkee yleiset trendit ja kaavat joita käyttää tai välttää jos haluat erottua joukosta. Sama toimii Badoossa jota olen testaillut myös, mutta huonolla menestyksellä.
submitted by HowToPressASpaceBar to Suomi [link] [comments]


2019.01.20 08:40 goblinvelho Todistinko?

Tää ei oo mikään huomionhakuinen sepitys, vaan tapahtui tänään.
Olin Helsingin käräjäoikeudessa istumassa eräällä penkillä. Viereeni istui kaksi juristi-taustaisen näköistä miestä, jotka alkoivat keskustella vieraalla jargonilla keskenään. En kiinnittänyt heihin huomiota, kunnes hetken päästä heidän joukkoonsa liittyi kolmas mies, joka talutti perässään nuorta, selvästi alle kymmenenvuotiasta tyttöä. Tyttö oli suomalaisen näköinen.
Tämä hätkähdytti, ja viellä enemmän hätkähdytti se, kun kolmas mies alkoi esitellä näille kahdelle miehelle tyttöä, painostaen tätä sanomaan "moi" yms. Tyttö ei koko tapahtuman aikana sanonut sanaakaan, mutta näytti olevan vähän hukassa koko tilanteen suhteen, mitä nyt hymyili ujosti.
Vilkaisin ympärilleni ja kysyin tytöltä "hei, tunnetko sä näitä miehiä". Tyttö ei vastaa, mutta miehistä nuorin suuttuu, ja alkaa tivaamaan minulta tyyliin "mitä vittua sä kyselet, mikä oikeuttaa sua kyselee" yms. Selitän, että haluaisin lähinnä tietää onko tyttö miesten tuttu, esim. sukulainen. Tähän mies vastaa "se on meidän sedän tytär" ja käskee minua pitämään turpani kiinni.
Koska olen miehiä nuorempi, ja yksin, nousen penkiltä ja lähden vähän poispäin, pysyen kuitenkin näköetäisyydellä. Mietin lievässä muistikatkoksen tilassa päättyikö oma kuulemiseni jo, joten käyn kysymässä parilta ohikävelevältä mieheltä. Kysyn eikö tilanne vaikuta epäilyttävältä, he vastaavat etteivät kyllä tiedä, ja kehottavat soittamaan vartijoille.
Etsin netistä numeron, ja soitan. Kerron heillekin tilanteen, ja he sanovat tulevansa tarkistamaan. Odotellessani vartijoita näen kolmannen miehen vievän tytön istuntosaliin.
Kaksi vartijaa saapuvat paikalle. Vartijat kysyvät minulta tilanteesta, ja suutuin ja aloin tivata vartijoilta miksi heidän tarvitsisi kysellä asioita.
"Joo joo mut mitä te teette miks teidän pitää alkaa kysellä kaikkee miks te ootte mun kaa kuka mä oon mitä me ollaan ei teidän tarvi"
Vartijat sanovat minulle, kolmannen miehen ollessa tytön kanssa viellä istuntosalissa, että minun kannattaisi alkaa jatkaa matkaa, että he hoitavat tämän. Tottelen heitä. Kotiin päästyäni olen yhä turhautunempi tilanteen kulkuun, ja soitan tuomioistuimeen. Selitän heille mitä noin puoli tuntia sitten oli tapahtunut. Vastaaja ei aluksi kuulosta kiinnostuneelta, mutta kun mainitsen oman nimeni, hän havahtuu. Hän sanoo että ei ole saanut kuulemisestani yhteydenottopyyntöjä, mutta sanoo soittavansa jos tarvii.
Mitäs helvettiä?
submitted by goblinvelho to HommaInAction [link] [comments]


2019.01.20 07:23 penaalinteravinkumi Todistinko Pizzagatea?

Tää ei oo mikään huomionhakuinen sepitys, vaan tapahtui tänään.
Olin Helsingissä syömässä erään vihervasemmistopoliitikkojen suosiman kebab-ravintolan penkillä. Viereeni istui kaksi arabi-taustaisen näköistä miestä, jotka alkoivat keskustella vieraalla kielellä keskenään. En kiinnittänyt heihin huomiota, kunnes hetken päästä heidän joukkoonsa liittyi kolmas mies, joka talutti perässään nuorta, selvästi alle kymmenenvuotiasta tyttöä. Tyttö oli suomalaisen näköinen.
Tämä hätkähdytti, ja viellä enemmän hätkähdytti se, kun kolmas mies alkoi esitellä näille kahdelle miehelle tyttöä, painostaen tätä sanomaan "moi" yms. Tyttö ei koko tapahtuman aikana sanonut sanaakaan, mutta näytti olevan vähän hukassa koko tilanteen suhteen, mitä nyt hymyili ujosti.
Vilkaisin ympärilleni ja kysyin tytöltä "hei, tunnetko sä näitä miehiä". Tyttö ei vastaa, mutta miehistä nuorin suuttuu, ja alkaa tivaamaan minulta tyyliin "mitä vittua sä kyselet, mikä oikeuttaa sua kyselee" yms. Selitän, että haluaisin lähinnä tietää onko tyttö miesten tuttu, esim. sukulainen. Tähän mies vastaa "se on meidän sedän tytär" ja käskee minua pitämään turpani kiinni.
Koska olen miehiä nuorempi, ja yksin, nousen pöydästä ja lähden vähän poispäin, pysyen kuitenkin näköetäisyydellä. Mietin lievässä hätäännyksen tilassa mitä minun kannattaisi tehdä, joten käyn kysymässä parilta ohikävelevältä mieheltä. Kysyn eikö tilanne vaikuta epäilyttävältä, he vastaavat etteivät kyllä tiedä, ja kehottavat soittamaan kauppakeskuksen vartijoille.
Etsin netistä numeron, ja soitan. Kerron heillekin tilanteen, ja he sanovat tulevansa tarkistamaan. Odotellessani vartijoita näen kolmannen miehen vievän tytön karkkitoriin.
Kaksi vartijaa saapuvat paikalle, ja miehet huomaavat tämän. He kävelevät luoksemme. Vartijat kysyvät miehiltä tilanteesta, ja jälleen nuorin mies suuttuu ja alkaa tivata vartijoilta miksi minun tarvitsisi kysellä asioita.
"Joo joo mut mitä se tekee et miks sen pitää alkaa kysellä kaikkee miks te ootte sen kaa kuka se on mitä me ollaan ei sen tarvi"
Vartijat sanovat minulle, kolmannen miehen ollessa tytön kanssa viellä karkkitorilla, että minun kannattaisi alkaa jatkaa matkaa, että he hoitavat tämän. Tottelen heitä. Kotiin päästyäni olen yhä turhautunempi tilanteen kulkuun, ja soitan hätänumeroon. Selitän heille mitä noin puoli tuntia sitten oli tapahtunut. Vastaaja ei aluksi kuulosta kiinnostuneelta, mutta kun mainitsen tytön iän, hän havahtuu. Hän sanoo että poliisi ei ole saanut sellolta yhteydenottoja, mutta sanoo soittavansa jos tarvii.
Mitäs helvettiä?
submitted by penaalinteravinkumi to HommaInAction [link] [comments]


2019.01.18 19:01 tunsku Todistinko Groomingia?

Tää ei oo mikään huomionhakuinen sepitys, vaan tapahtui tänään.
Olin Sellossa syömässä erään ravintolan penkillä. Viereeni istui kaksi arabi-taustaisen näköistä miestä, jotka alkoivat keskustella vieraalla kielellä keskenään. En kiinnittänyt heihin huomiota, kunnes hetken päästä heidän joukkoonsa liittyi kolmas mies, joka talutti perässään nuorta, selvästi alle kymmenenvuotiasta tyttöä. Tyttö oli suomalaisen näköinen.
Tämä hätkähdytti, ja viellä enemmän hätkähdytti se, kun kolmas mies alkoi esitellä näille kahdelle miehelle tyttöä, painostaen tätä sanomaan "moi" yms. Tyttö ei koko tapahtuman aikana sanonut sanaakaan, mutta näytti olevan vähän hukassa koko tilanteen suhteen, mitä nyt hymyili ujosti.
Vilkaisin ympärilleni ja kysyin tytöltä "hei, tunnetko sä näitä miehiä". Tyttö ei vastaa, mutta miehistä nuorin suuttuu, ja alkaa tivaamaan minulta tyyliin "mitä vittua sä kyselet, mikä oikeuttaa sua kyselee" yms. Selitän, että haluaisin lähinnä tietää onko tyttö miesten tuttu, esim. sukulainen. Tähän mies vastaa "se on meidän sedän tytär" ja käskee minua pitämään turpani kiinni.
Koska olen miehiä nuorempi, ja yksin, nousen pöydästä ja lähden vähän poispäin, pysyen kuitenkin näköetäisyydellä. Mietin lievässä hätäännyksen tilassa mitä minun kannattaisi tehdä, joten käyn kysymässä parilta ohikävelevältä mieheltä. Kysyn eikö tilanne vaikuta epäilyttävältä, he vastaavat etteivät kyllä tiedä, ja kehottavat soittamaan sellon vartijoille.
Etsin netistä numeron, ja soitan. Kerron heillekin tilanteen, ja he sanovat tulevansa tarkistamaan. Odotellessani vartijoita näen kolmannen miehen vievän tytön karkkitoriin.
Kaksi vartijaa saapuvat paikalle, ja miehet huomaavat tämän. He kävelevät luoksemme. Vartijat kysyvät miehiltä tilanteesta, ja jälleen nuorin mies suuttuu ja alkaa tivata vartijoilta miksi minun tarvitsisi kysellä asioita.
"Joo joo mut mitä se tekee et miks sen pitää alkaa kysellä kaikkee miks te ootte sen kaa kuka se on mitä me ollaan ei sen tarvi"
Vartijat sanovat minulle, kolmannen miehen ollessa tytön kanssa viellä karkkitorilla, että minun kannattaisi alkaa jatkaa matkaa, että he hoitavat tämän. Tottelen heitä. Kotiin päästyäni olen yhä turhautunempi tilanteen kulkuun, ja soitan hätänumeroon. Selitän heille mitä noin puoli tuntia sitten oli tapahtunut. Vastaaja ei aluksi kuulosta kiinnostuneelta, mutta kun mainitsen tytön iän, hän havahtuu. Hän sanoo että poliisi ei ole saanut sellolta yhteydenottoja, mutta sanoo soittavansa jos tarvii.
Mitäs helvettiä?
EDIT: Ymmärrän niiden kannan joiden mielestä olin väärässä kysellessäni tytöltä että mistä hän tuntee miehet. Tilanteen ilmapiiri oli kuitenkin hyvin kireä, ja pistänpäs tähänkin niitä syitä jotka saivat minut epäilemään jotain groomingia:
Nuori lapsi usean aikuisen ulkomaalaisen miehen seurassa, viimeaikaiset uutiset huomioonottaen
Miehen hyvin agressiivinen käytös. Sen sijaan, että olisi kohteliaasti tai edes loukatusti selittänyt tilanteen, ensimmäinen reaktio on tyyliin "pidä turpas kii tajuutsä" ja "miks vitussa sä kysyt"
Mies antaa selityksen vasta sen jälkeen kun olen tarjonnut sitä hänelle: "Onks hän vaikka teidän sukulainen?" "Joo hän on meidän sedän tytär"
Kyseinen "sedän tytär" eli serkku ei puhu miesten omaa kieltä vaan hänelle joudutaan puhumaan aksentillista suomea.
Viellä vartijallekaan ei tilannetta selitetä, vaan tärkeimpänä pidetään minun tekojeni kyseenalaistamista.
submitted by tunsku to Suomi [link] [comments]


2018.10.16 23:28 poisheitto182 Hukassa opiskelussa, opintojen viivästymisen selittäminen Kelalle

edit: kiitos kaikille vastauksista, olen jo selannut amkin terveydenhuollon palvelut läpi ja tässä katon mihin alan ensimmäiseksi ottaa yhteyttä, varmaan nyt ensimmäiseksi opoon ja sitten lääkäriin katsomaan tuleeko sieltä jotain diagnoosia masennukseen tai ahdistukseen. Olen myös erittäin helpottunut, että tähän mennessä kaikki on ollut sitä mieltä, että nyt on tauko koulusta paikallaan, koska jos vastaukset olisi olleet "ei kannata lopettaa" niin varmaan ahdistus olisi vaan pahentunut, mutta nyt on tietyllä tavalla helpottunut olo, tuntuu, että kyllä tämä vielä tästä. ​
**Jos et halua lukea syitä miksi tilanne on mikä on, voit siirtyä alas ja vastata vain kysymyksiini, mutta ehkä oikeita neuvoja on vaikeaa antaa jos et lue selitystä tilanteestani**

Olen yrittänyt tämän postauksen kirjoittaa jo monta kertaa, mutta on vaikea saada mitään järkevää kokonaisuutta, vaikea selittää ulkopuolisille asioita mihin ei itselläkään ole vastausta. Tässä on kuitenkin tilanteeni:
2016 valmistuin lukiosta ylioppilaaksi ja seuraavana syksynä hain ammattikorkeakouluun ja pääsin läpi.
21v opiskelija ammattikorkeakoulussa, opiskelen ICT insinööriksi.




Toisena vuonna opinnot meni penkin alle ja nyt joudun tämän vuoden jatkamaan toisen vuoden opiskelijana, vaikka olen kolmatta vuotta tässä koulussa.

Sain 40 opintopistettä viime vuonna, mutta käytin 60 op edestä opintotukikuukausia.

Tilanne on kuitenkin vielä huonompi, koska on muutama kurssi mistä pääsin läpi, mutta en oppinut mitään koska menin sieltä mistä aita on matalin ja esim. kopsasin kaverin tehtävät ja sanoin itselleni että opiskelen sitten myöhemmin asiat mutta eihän siinä tullut mitään opiskeltua. Ja nämä ovat myös niitä tärkeitä kursseja esim WWW-ohjelmoinnista pääsin läpi vaikka javascriptiä en osaa yhtään koodata.

Miksi näin tapahtui, sen haluaa tietää Kela, te ja myös itsekkin, mutta tuntuu että en oikein osaa itsekään sanoa miten näin kävi, muutakun että ongelmat vaan kasaantui ja pahenivat varsinkin oman mielen sisällä.

Todellisuus on, että lukion jälkeen en ollut vielä valmis tähän kouluun, olisin halunnut ottaa välivuoden juuri siksi että voisin korjata oman terveydentilani, koska epäilin, että näitä ongelmia voisi ilmetä koska tiesin että oma fyysinen ja mielenterveydellinen tilani ei ollut kohdallaan. Kuitenkin sain tyydyttävän yo todistuksen ja noin 7 keskiarvon kursseista, pääsin heti seuraavana syksynä ammattikorkeakouluun. Yliopistoihin en hakenut koska en ole ikinä opetellut opiskelemaan ja yliopistojen pääsykokeisiin lukeminen kuulosti ylitsepääsemättömältä, ja sain matematiikasta A:n YO-kirjoituksissa. Olisin pystynyt varmasti parempaankin.

Suurin syy ongelmiini on lihavuuteni, ja siitä on tullut monia uusia ongelmia, mitkä on vaikuttanut todella paljon mielentilaani, ja myös rajoittanut minua paljon. En ole tottunut tekemään töitä vaan viimeiset 2 vuotta olen mennyt sieltä mistä aita on matalin ja päivät on kuluneet instant gratification addiktioilla. Minulla on usein sosiaalista ahdistusta, vaikka olenkin sosiaalinen ihminen (tykkään käydä festareilla, bileissä hyvässä seurassa). Kaupassakin käyminen on välillä työmaa, koska keho ja mieli vaan taistelee vitusti vastaan, tulee hiki, jokapaikka kutiaa, tuntuu kuin jokainen vastaantulija tarkkailee jokaista liikettäni. Joinain päivinä taas on ihan normaali olo. Minulla ei ole yhtään kavereita opiskelukaupungissani ja vietän 90% ajastani kuukaudessa yksin. Minulla ei ole ikinä ollut tyttöystävää, enkä ikinä ole kokenut että kukaan tyttö tykkäisi minusta.

En ole ikinä oppinut opiskelemaan kunnolla vaan yläaste ja lukio meni läpi sillä että kävi tunneilla ja hiukan selaili kirjaa ennen koetta. (olen 7 oppilas)
Olen kuullut kuinka jotkut sanovat lukeneensa pääsykokeisiin monia tunteja päivässä, tämä kuulostaa ihan mahdottomalta minulle kun tottunut siihen max tuntiin kerrallaan ja harvoin.

Amkissa jatkoin samalla linjalla, tai jopa vielä huonommalla ja asiat alkoivat mennä päin vittua nopeasti, samaan aikaan masennus lihavuudesta, yksinäisyydestä, ja eristäytyneisyydestä alkoi pahentua. Välillä menee viikkoja suht normaalilla ololla, mutta on ollut myös välillä semmoisia kuukausia missä olen itkenyt joka päivä. Itsetuhoiset ajatukset ovat alkaneet ilmestymään, en ole oikeasti harkinnut itsemurhaa enkä aijo harkita, mutta sen ajatteleminen tuntuu joskus kivalta, kun tuntuu että jokasuunnassa on umpikuja. Siksi onkin tuntunut, että olen epäonnistunut jo kaikessa Lihavuuteni on ollut addiktio ruokaan, ihankuin muutkin addiktiot esim tupakkaan, huumeisiin tai alkoholiin. Olen ruoalla paennut todellisuutta ja kokenut sitä hetkellistä hyvää oloa, jo usean vuoden ajan.
Tiedän kuitenkin, että pystyn tämän addiktion voittamaan, vaikka se ei vielä olekkaan tapahtunut muutakuin välillä hetkellisesti. Tuntuu, että olen yrittänyt keskittyä moneen asiaan samaan aikaan, mutta ei mihinkään kunnolla. Lopputulos on se, että lähes päivittäin ajatuksissani koen masennusta, syyllisyyttä, vihaa ja epätoivoa. Olen vain alkanut viivyttelemään tärkeissäkin asioissa, esim kesälläkin sain viivyteltyä kesäkurssin sivulle kirjautumista, kun vihdoin tein sen sanottiin minulle että minut on poistettu kurssilta koska en ollut kirjautunut ensimmäiseen 3 viikkoon. Todella monen asian olen saanut kustua procrastinoimalla niinkauan kunnes on myöhäistä. Viivyttelin harjoittelupaikan etsimistä, en saanut, viivyttelin kesätyön etsimistä, en saanut. Varmaan moni ajattelee, että täytyy olla vitun tyhmä että tekee noin, ja niin tarvii ja itsekkään en tiedä mitä ajatella, nään kun seinät kaatuu hiljaa ympärilläni mutta en reagoi, elän denialissa niinkauan kunnes tapahtuu jotain kunnon paskaa mikä aiheuttaa niitä kuukausia milloin tekee mieli itkeä päivittäin.
En osaa selittää tekojani teille koskan en osaa selittää niitä itsellenikään. Vielä vaikeampi on siis yrittää selittää niitä Kelalle. Välillä tuntuu ikävältä kun tuntuu ettei ketään välitä minusta, välillä taas haluaisi ettei ketään välittäisi, ettei vanhemmat kyselisi kuulumisia ja tekisin juuri sen mikä tuntuu itsestä 100% oikealta eikä tarvisi välittää kenenkään mielipiteistä (Tiedän, ettei tarvitse, mutta helpommin sanottu kuin tehty, ei ole helppoa sanoa vanhemmille että haluaa lopettaa koulun koska on vain niin saatanan tyhmä ja kussut omat asiat)


No, se miksi lähin kirjoittamaan tästä on se että sain kelalta kirjeen postissa missä käsketään selvittämään miksi opinnot ovat viivästyneet (40 op viime vuonna, mutta käytin 60op edestä tukikuukausia)


Tiesin kyllä että tulee joku kirje, luulin vain että joutuisin maksamaan takaisin ylimääräiset tuet, mutta kirjeessä lukikin että jos syy siihen että opinnot ei ole edistynyt ei miellytä kelaa, niin menetän opintotukeni
1.1.2019 alkaen.

Olen miettinyt että pitäisikö vain lopettaa koulu tähän väliin ja hoitaa itseni kuntoon, jotta voi sitten opiskella ja olla se ihminen ketä haluankin olla. Mutta en tiedä miten se tapahtuisi käytännössä, pitäisikö minun hakea uusiksi
tähän kouluun sitten kun olen valmis? Tarviiko minun tehdä kaikki kurssit uusiksi jos lopetan nyt, vai säilyykö ne. Entä onkohan minun paljon vaikeampaa päästä sisään kouluun kun en olisi enää vastavalmistunut, huolettaa sekin että jos
koulut painottaa yhä enemmän pääsykokeissa yo todistusta ja lukioarvosanoja.


**Ne itse kysymykset**
Vaihtoehtoni ovat siis

Jatkan tässä koulussa (Tänä vuonna minulla tulee myös vain 40 op koska teen vain edellisen vuoden rästikursseja, joten en kyllä voisi joka kuukaudelle ottaa opintotukea..)
Ja jos minulta otetaan opintotuki pois niin mielenkiinto opiskella on vielä pienempi, milloin edes saisin opintotuen takaisin jos se otetaan pois?




Toinen vaihtoehto minkä itse näkisin oikeaksi minulle, eli lopettaa tämä koulu tähän, ja ottaa vaikka vuosi taukoa ja keskittyä vain oman hyvinvointini korjaamiseen. En myöskään ole aivan varma onko tämä se oikea ala minulle. Mutta varmasti osasyy miksi olen alkanut epäilemään valintaani on koska opiskelu on tuntunut mahdottomalta. Ekan vuoden kävin kuitenkin ihan hyvin mielin ennenkuin koodauksen taso vaikeutui.

Pitäisi tosiaan kelalle antaa selitys opintojen viivästymisestä, mitä minun kannattaisi sanoa? En ole siis käynyt lääkärissä koskaan masennuksen tai ahdistuksen takia koska en ole ajatellut että sieltä tarvitsisin mitään.

Ei taida mennä oma tilanteeni "vaikeasta elämäntilanteesta" varsinkaan ilman lääkärin todistusta masennuksesta, minun pitää palauttaa selvitys 18.10 joten ei ole aikaa myöskään mitää todistusta käydä hakemassa enkä tiedä
saisinko sellaista edes valehtelematta. Suuri syy kuitenkin opintojen viivästykseeni on että en vain ole yrittänyt.

Kela kysyy myös, jatkuuko ongelma, ja ei se kyllä ole mihinkään muuttunut, muutakuin että voin päättää yrittää opiskella tosissaan, mutta en edes tiedä onko motivaationi tällä hetkellä sitä että pystyisin tosissaan keskittymään opiskeluun.

Osaako kukaan sanoa kannattaisiko minun hakea jotain lääkettä masennukseen/ahdistukseen?Olen ajatellut että turhaan mitään lääkkeitä haen kun tiedän kuitenkin miten saan itseni tuntemaan paremmalta, mutta tuntuu myös että ongelmian korjaaminen on vaikeampaa kun on huonossa tilassa.
Blink-182:n Stockholm Syndromen sanoitukset tuntuu kolahtavan itseeni vähän liiankin hyvin:
"I'm so lost I'm barely here I wish I could explain myself But words escape me"
Kiitos kaikille ketkä tämän luki tai vastasi kysymyksiini.

submitted by poisheitto182 to Suomi [link] [comments]


TyttÖ Joka Rakastui Troolariin Mayda, 21 - tyttö, joka ei antanut periksi Fuckcops69 - Tyttö joka meni amikseen (BASS BOOSTED 10 asiaa, joita ei kannata tehdä rehtorille ASIOITA JOITA TYTÖT TEKEVÄT #6 KUN ON IHASTUNU Surullisia uutisia Amerikasta (miten yllättävä kuolema vaikuttaa) Tyttö joka ei tiennyt mitä on rakkaus

14-vuotias tyttö, joka painaa 7. 71 kiveä ja on 5'3 Onko ...

  1. TyttÖ Joka Rakastui Troolariin
  2. Mayda, 21 - tyttö, joka ei antanut periksi
  3. Fuckcops69 - Tyttö joka meni amikseen (BASS BOOSTED
  4. 10 asiaa, joita ei kannata tehdä rehtorille
  5. ASIOITA JOITA TYTÖT TEKEVÄT #6 KUN ON IHASTUNU
  6. Surullisia uutisia Amerikasta (miten yllättävä kuolema vaikuttaa)
  7. Tyttö joka ei tiennyt mitä on rakkaus

50+ videos Play all Mix - Fuckcops69 - Tyttö joka meni amikseen (BASS BOOSTED YouTube 🔈BASS BOOSTED🔈 SONGS FOR CAR 2019🔈 CAR BASS MUSIC 2019 🔥 BEST EDM, BOUNCE, ELECTRO HOUSE 2019 ... ASIOITA JOITA TYTÖT TEKEVÄT #1 https://www.youtube.com/watch?v=m-CXV964K3Q&t=5s #2 https://www.youtube.com/watch?v=yxz6zUzQgpw&t=2s #3 https://www.youtube.co... Koskaan ei voi tietää paljonko aikaa jokaisella meistä on ja joka päivä olisi tärkeää tehdä asioita jotka tuottavat iloa, niiden omien tärkeimpien ihmisten kanssa. This feature is not available right now. Please try again later. TyttÖ Joka Rakastui Troolariin · Heikki Salo Unen Renki ℗ Sateen ääni oy Released on: 2010-03-17 ... Juha Vainio - Ei pohjan poikia palele - Duration: 2:53. KWittu 125,850 views. 2:53. Mayda taisteli itsensä yliopistoon, vaikka isä oli suunnitellut tytölle perinteisempää tulevaisuutta kodin piirissä. Syntyperästään ylpeä Mayda ei alistunut,... Tyttö joka ei tiennyt mitä on rakkaus MEKA TV. Loading... Unsubscribe from MEKA TV? ... Zen Café - Eipä Tiennyt Tyttö - Duration: 4:36. apachefoorumi 208,941 views. 4:36.